Pitääkö kaiken olla aina hankalaa? Aina se olen minä, joka päätyy istumaan iltaa koneen kanssa kuunnellen itkumusiikkia. Tuntuu siltä, että se tilanne menee aina näin, minä vs. maailma.Tekee mieli itkeä aivot päästä, muotoilla parin ihmisen naama uudestaan ja muuttaa sitten nunnaluostariin.

Ei ole helppoa kuunnella kavereiden juttuja miten kivaa taas oli poikaystävän kanssa kun tekivät sitä ja tätä ja tuota, kun itsellä on ikävä sitä yhtä ainoaa, joka tuntuu saavuttamattomalta. Naisiakin sillä näkyy riittävän ihan tarpeeksi ilman minuakin, joten ehkä pitäis yrittää unohtaa koko jätkä, johon tuhlaan vain aikaa ja kyyneliä. Kyllähän se katselee ja semmoista, mutta tuskin se vielä mitään tarkoittaa, koska sillä on kyllä ollut tilaisuuksia tulla minua muutenkin vastaan.

Aamen